15. lokakuuta 2012

Lazy Writer

Hei pupuset! Aivomassa on ollut nyt todella laiska kirjoittelemaan blogiin koska olen unohtanut tämän olemassaolon kokonaan sen myötä kun elämäni on ollut yhtä myllerrystä. Mulla olisi useinkin paljon kirjoitettavaa, mutta pitäisi keksiä se aikakin siihen kirjoittamiseen. Yleensä haluan syventyä tekstiini ja kirjoittaa jotain oikeasti. Eikä pelkästään niin, että lätkäisen ison kasan kuvia nähtäväksi ja siinä se.

Tälläkertaa kerron vain peruskuulumisia ja mitä mulle on kesän jälkeen tapahtunut. Aikaa on kuitenkin kulunut ja paljon asioita muuttunut. Muunmuassa oon käynyt kuvauksissa, viettänyt ihanan juhannuksen ystävien kanssa mökillä, olin ekaa kertaa kaljakellunnassa, kävin ensimmäistä kertaa Ranskassa Pariisissa, viikko sen jälkeen lähdin Hollantiin Decibel festareille, söin 2 viikon antibioottikuurin borrelioosi epäilyn takia, kyllästyn vanhaan duuniini joten hain uusia työpaikkoja, kävin Walterin kirppiksellä myymässä vanhoja vaatteita, kävin Turussa bileissä + yökyläilemässä ystävän luona <3, olen leiponut ja häärinyt keittiössä entistä enemmän ja lopuksi sain sen uuden työpaikan. :) Tässä ois jotain kännykällä napsittuja kuvia instagramistani.

Metro ei kulkenut kesällä pariin päivään.
spring <3


Namussa kesällä nauttimassa drinkkejä

piknikille menossa hesperianpuistoon


raikkaat kesä kynnet








se kaljakellunta! :D Oli ihan mielettömän ihana sää!


suvilahdessa kalasataman puolella oli tämmöinen mesta lähellä ihanaa kahvilaa :) ai että!




Distortion Outdoors Afterpartyil oli meisinkiä!


livenä toi torni oli oikeasti niin vaikuttava :)

tornin huipulta

kesällä käytin clipsi pidennyksiä, nyt mulla onkin jo teipit :)


raikas ananas viilensi kesällä

muru rakas

Tartaros oli kiva äijä ;)


joku katu pariisissa


näitä tuli kumottua kesän aikana laittoman paljon.. tunnustaako kukaan muu juoneensa?

tein vähän herkkuja sex and the city maratonin kunniaks!

kallio <3


synde herkkuja :3 vietin synttäreitäni pari päivää sitten 11.10

Viellä tähän loppuun tosiaan synttäreistäni! En ehtinyt niitä pahemmin viettämään ja mittariinkin tuli hassut 23-vuotta.. Työpäivän jälkeen rojahdin sohvalle rentoutumaan rakkaan kainaloon ja synttäreiden juhlintani olikin sitten siinä. Töitä on ollut sen verran etten ole ehtinyt muutenkaan viettämään kauheasti vapaa-aikaa. Toisaalta ihan mukavaa vaihtelua, mutta sitten taas kovin rajoittavaa.. Tätä tiukkaa aika-taulua ei onneksi kuitenkaan tule jatkumaan kovinkaan kauaa.. Luulisi vuodenvaihteeseen mennessä helpottavan kun en ole enää kahdessa työpaikassa yhtäaikaa yms. Siirryn marraskuun aikana kokonaan tekemään Baristan hommia ja aijon keskittyä nyt siihen täysin. Erikoiskahveista on tullut todellinen intohimoni, ihastukseni ja mielenkiintoni. Olen jo nyt ihastunut uuteen työnkuvaani kovin ja en malta odottaa tulevaa kun opin lisää aiheesta. Saa nähdä mitä tuleva tuo tullessaan mutta tällähetkellä tunnen olevani elementissäni ja olen siitä onnellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti